Luistelukouluvalmentajat
Janda Tuominen
Luistelukouluvalmentaja. Apuvalmentajana Sparkle Edges -kehitysryhmässä.

Parasta valmentamisessa
Parasta valmentamisessa on lasten ilo ja into harjoituksissa sekä nähdä yksilöiden kehitystä ajan mittaan. Aloitin valmentamisen keväällä 2022
Muodostelmaluistelussa hienointa
Parasta on ehdottomasti joukkue, joka on aina tukena ja jonka kanssa voi jakaa ilon ja surun hetket. Muodostelmaluistelussa hienoa on myös luovuus.
Oma luisteluhistoria
Oma luistelu-urani kesti 14 vuotta. Aloitin luistelun Kaarinan Taitoluistelijoiden luistelukoulussa 5-vuotiaana ja jatkoin siitä SM-junioreihin asti. Lopetin urani vuonna 2021 Dream Edges -joukkueessa, jossa luistelin viimeiset 5 kautta.
Paras luistelukokemus
Parhaita luistelukokemuksiani on vuoden 2017 SM-pronssi sekä ensimmäinen Suomen mestaruus 2018. Tuntui hienolta saavuttaa seurahistoriaa ja saada palkinto kauden aikana tehdystä työstä. Myös MM 2019 vapaaohjelma on jäänyt mieleen upeasta fiiliksestä jäällä sekä suorituksen jälkeen.
Koulutukset: LiiKun nuoren ohjaajan koulutus
Sara Johansson
Valmentaja luistelukoulussa ja Star Edges -kehitysryhmässä. Tarpeen mukaan joukkueiden Mini Edges, Little Edges ja Golden Edges valmennuksessa.

Parasta valmentamisessa
Parasta valmentamisessa on nähdä luistelijoiden ilo ja kehittyminen. Olen aloittanut valmentamisen keväällä 2021.
Muodostelmaluistelussa hienointa
Hienointa on yhdessä tekeminen yhteisien unelmien saavuttamiseksi.
Oma luisteluhistoria
Olen Kaari taitoluistelijoiden oma kasvatti, aloitin luistelukoulussa 2010 ja jatkoin siitä SM-junioreihin asti. Lopetin urani 2021 Dream Edges junior -joukkueessa, jossa luistelin viimeiset kolme kautta.
Paras luistelumuisto
Paras muisto on vuoden 2019 MM-kisat. Myös samana vuonna voitettu SM-junioreiden SM-kulta on jäänyt erityisesti mieleen kaikkien hienojen hetkien joukosta.
Roosa Kuiko
Luistelukouluvalmentaja

Parasta valmentamisessa
Valmentamisessa parasta on nähdä lasten kehittyvän ja huomata luistelun ilo! Olen aloittanut valmentamisen keväällä 2019.
Muodostelmaluistelussa hienointa
Muodostelmaluistelussa parasta on ehdottomasti hyvä joukkuehenki ja yhteen hiileen puhaltaminen.
Oma luisteluhistoria
Aloitin luistelun 5-vuotiaana Kaarinan taitoluistelijoissa, ja etenin luistelijapolullani junioreihin asti. Luistelin Dream Edges -joukkueessa kuusi ikimuistoista kautta.
Paras luistelukokemus
Minulla on paljon hyviä luistelumuistoja, mutta päälimmäisenä tulee mieleen junioreiden MM-kisoissa 2019 luisteltu vapaaohjelma. Jäällä oleva tunnelma oli jotain aivan uskomatonta ja suoritus meni ihan nappiin. Lisäksi Suomen mestaruudet vuosina 2018 ja 2019 ovat olleet ikimuistoisia. Joukkueen kanssa vietetyt leirit ovat olleet myös luistelu-urani huippuhetkiä.
Veera Levänen
Luistelukouluvalmentaja

Parasta valmentamisessa
Valmentamisessa on parasta lasten kehityksen näkeminen kauden aikana. Olen aloittanut valmentamisen keväällä 2019.
Muodostelmaluistelussa hienointa
Muodostelmaluistelussa hienointa on ohjelmien ja askeleiden luovuus sekä luistelijoiden vankka yhteistyö.
Oma luisteluhistoria
Olen harrastanut muodostelmaluistelua Kaarinan Taitoluistelijoissa noin 10 vuotta SM-noviisi tasolle asti.
Paras luistelukokemus
Parasta luistelussa oli joukkueen jokavuotinen ulkomaanmatka, jossa sai kokemusta ulkomaiden kisoista sekä suomen edustamisesta.
Koulutus: Seuran oma luistelukoulukoulutus.
Sara Nieminen
Luistelukouluvalmentaja

Kaisli Salmi
Luistelukouluvalmentaja

MIkä on parasta valmentamisessa
Nähdä luistelijoiden kehitys ja se ilo jonka luistelu sekä uusien taitojen oppiminen heille tuottaa. Olen aloittanut valmentamisen keväällä 2019.
Muodostelmaluistelussa hienointa
Mielestäni laji itsessään on upea. Muodostelmaluistelu on laji jossa kauneus, luovuus, taito sekä urheilu yhdistyvät. Yhdessäkään tilanteessa ei olla yksin, ilot ja surut jaetaan joukkueen kanssa. Joukkue on kuin toinen perhe.
Oma luisteluhistoria
Aloitin luistelun Raision STR-seurassa 2004. Vuonna 2008 siirryin Kaarinaan, jossa luistelin tulokkaista SM-junioriksi asti. Dream Edges -joukkueessa luistelin 2016–2019.
Paras luistelukokemus
Parhaat luistelukokemukseni ovat olleet ensimmäinen Suomen mestaruus ja vuoden 2019 MM-kisat.
Alisa Valtonen
Luistelukouluvalmentaja

Milloin olet aloittanut valmentamisen Kaari Taitoluistelijoissa? Valmentamisen Kaarinan Taitoluistelijoissa olen aloittanut syksyllä 2018. Ennen kuin aloitin Kaarinassa, olen valmentanut Helsingissä HSK:ssa luistelukoulussa 2015-2018 sekä yksinluistelun kehitysryhmässä kaudella 2017-2018.
Parasta valmentamisessa
Parasta valmentamisessa on huomata, kun lapset oppivat uusia asioita ja kehittyvät. Innostavaa on myös nähdä, kun luistelija nauttii liikunnasta ja jäällä olemisesta. Olen valmentanut HSK:n luistelukoulussa 2015–2018 ja yksinluistelun kehitysryhmässä 2017–2018. Kaarinassa aloitin syksyllä 2018.
Muodostelmaluistelussa hienointa
Itselläni ei ole muodostelmaluistelutaustaa ja laji on osittain vieras, mutta olen oppinut arvostamaan sitä aivan eri tavalla, kun olen päässyt tutustumaan lajiin enemmän. Joukkueen yhteisöllisyys ja siitä saama energia jäällä on todella vaikuttavaa.
Oma luisteluhistoriasi
Olen aloittanut taitoluistelun 3-vuotiaana HTK:ssa, ja HL:n kautta vuodesta 2010 HSK:ssa urani loppuun asti vuoteen 2018. Kilpailin yksinluistelussa kahdeksan kautta junioreihin asti.
Paras luistelukokemus
Parhaita luistelukokemuksia minulle olivat kilpailut ja kisareissut, sekä kesäleirit. Yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli, kun pääsin kaksoisaxelin Taitoluisteluliiton elementtitestissä läpi vastoin valmentajankin odotuksia syksyllä 2016.
Tiia Vuorenpää
Luistelukouluvalmentaja

Mitä joukkueita valmennat? Valmennan luistelukoulussa.
Parasta valmentamisessa
Nähdä lasten kehitys ja into luisteluun. Aloitin sijaisena 2019 ja vakituisena 2020.
Muodostelmaluistelussa hienointa
Joukkueena luisteleminen ja kehittyminen sekä yhteishenki ja mahdollisuudet.
Oma luisteluhistoria
Luistelin seurassa lähes kymmenen vuotta aina SM-junioreihin asti.
Paras luistelukokemus
Yleisesti kaikki kokemani ulkomaankisat ja muut kisat sekä leirit, mutta eniten mieleenpainuvina niistä on vuoden 2019 MM-kisat.
Koulutus: Seuran oma luistelukoulukoulutus.